lauantai 28. heinäkuuta 2012

Mustia pilviä taivaalla




Vihdoin alkoi kesäloma, vieläpä kovin aurinkoisissa merkeissä mutta eipä tuo ole paljoa ilahduttanut kun Hippiäinen ei ole jostain syystä ihan kunnossa :( Karsintojen toisen radan jälkeen mietin hetken aikaa että no onpas Hippi väsynyt kun kulki jäähdyttelylenkillä mun takana. Silloin ajattelin että pitkä päivä on väsyttänyt koiran, etenkin kun mitään muuta oiretta ei ollut. Seuraavana päivänä lenkillä Hippi kulki normaaliin tapaan pitkin poikin mantuja Flown perässä joten asiaa en enää sen kummemmin vatvonut. Kuitenkin viikolla alkoin taas tapani mukaan kyttäämään kaikkia mahdollisia muutoksia Hipissä, eipä siinä varsinaisesti mitään ihmeellistä ollut mutta ehkä se oli hieman rauhallisempi. Torstaina päätin kuitenkin että katsotaan nyt verinäytteet ihan oman mielenrauhan vuoksi, voi rauhassa jäädä lomalle. No rauhassa ja rauhassa, yllättäen tulosten tullessa Hipin maksa-arvo ALAT olikin kolminkertainen. Koska seerumikin oli valmiina, saatiin tuosta heti sappihapot myös lähtemään eteenpäin, annoin vielä ruoan ja toinen näyte siitä parin tunnin päästä. Sappihapot kertoisivat vielä enemmän maksan toiminnasta. Lisäksi päätettiin tutkia punkkivälitteiset taudit sillä ne voivat myös nostaa maksa-arvoja. Eipä siinä muu auttanut kuin jäädä odottamaan perjantaita ja tuloksia. Illalla Hippi vielä ultrattiin, vatsaontelossa ei ollut vapaata nestettä, ei kasvaimia tai muita muutoksia maksassa/muissa elimissä, huh.

Seuraavana aamuna Hippi oli ihan normaali kunnes aamulenkillä, taas Flown perässä juostessa, yhtäkkiä vinkaisi ja piti jalkaa ylhäällä. Kävin heti jalan läpi mutten löytänyt mitään syytä tapahtuneelle. Hetki meni ja Hippi käveli taas normaalisti joten luulin sen astuneen jonkun kiven tms päälle. Töissä käytin koirat ulkona päivällä ja silloin Hippi käveli vähän epäpuhtaasti. Kävin jalan uudestaan läpi ja minusta se aristi varvasta. Myös ell kävi jalan pikaisesti läpi ja totesi myös aristuksen. Päätettiin kuvata päivän päätteeksi. Verinäytetulokset tulivat myös, paaston jälkeinen sappihappoarvo normaali mutta ruoan jälkeinen hieman koholla. Hippi saa siis lähetteen Viikkiin lisätutkimuksiin. Meillä ei ole töissä muuta röntgeniä kuin hammasröntgen mutta sillä saa varsin tarkkoja kuvia varpaista. Niissä ei havaittu mitään poikkeavaa joten ei muuta kuin lepoa niiden osalta. Töiden jälkeen pienellä hihnalenkillä Hippi kuitenkin taas ontui niin hain sille opiaattikipulääkettä, tulehduskipulääkettä kun ei uskalla antaa noiden maksa-arvojen takia.

Tänään aamulenkillä Hippi kulki alkuun normaalisti kunnes yhtäkkiä alkoi ontua VASENTA etujalkaa :( Taas muuten sama juttu, ei mitään tassunpohjissa eikä mitään selkeää aristusta. Laittelin sitten viestiä eläinlääkärin kanssa ja hän mainitsikin että borrelioosi voi aiheuttaa tuollaista jalasta toiseen siirtyvää ontumista. Lopulta päädyttiin siihen, että vaikka nuo punkkivälitteisten tautien vasta-ainetestit ovat vasta tulossa, aloitetaan Hipille silti niihin vaikuttava antibiootti. Tosin tuo ab-kuuri ei ole ihan paras mahdollinen juttu kun nuo maksa-arvot ovat koholla mutta Hippi saa maksan toimintaa tukevaa "myrkkysiepparia", Samylinia.
Nyt vaan peukut, varpaat ja tassut pystyyn että tuo antibiootti tehoaisi ja Hippi tulisi kuntoon.

Mun arvokkain aarre <3


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Turkuun ja takaisin

MM-karsinnat jälleen kerran ohi meidän osalta. Sama tulostaso jatkui kuin edellisinäkin vuosina, ei nollia lauantailta. Sen kerran kun ollaan sunnuntaille päästy, oli se 10-tuloksella. Ei ihan hirveän lujaa mene. Tosin mulla oli perjantaina elämäni ensimmäinen järkky migreenikohtaus, tai ainakin itse diagnosoin sen tuoksi vaivaksi. Jouduin jopa lähtemään töistä kotiin kun tuntui että pää räjähtää ja koko oikea puoli oli täysin kosketusarka. Siinä vaiheessa kävi mielessä ettei ole mitään mahdollisuutta kisata seuraavana päivänä. Onneksi vajaan parin tunnin nukkumisyritys helpotti oloa sen verran että uskalsin lähteä ajamaan Turkuun. Mietin eka että olisin odottanut aamuun asti mutta päätin kuitenkin lähteä vielä perjantaina jolloin ei tarvinnut miettiä aikatauluja ja sai rauhassa ajella.

Lauantaina oli oli jo selvästi parempi, huh. Eka rata oli Pertti Siimeksen hyppis. Ihan kiva ja mentävä, ainoastaan esteet 13-15 tuntuivat vähän kenkuilta enkä keksinyt siihen kuin parit kökkövalssit. Kepeille oli ajatuksissa vain lähettää Hippi, mietin että kyllä sen tuollainen kulma pitäisi selvittää siitäkin huolimatta että putki oli pahasti tyrkyllä siinä vieressä. Meidän vuoro oli 62 joten ehdittiin käydä vielä lenkillä rataantutustumisen jälkeen. Katsoin ensin muutaman koirakon ja totesin että tuo estehässäkkä ei tuntunut menevän kauhean sujuvasti oikein kellään.

Meidän vuoron tullessa, mietin että kyllä me tästä nolla osataan tehdä. Rata menikin ihan hyvin, Hippi kääntyi ihan tositiukasti putkista ja hyppyhässäkkäkin onnistui, ei todellakaan tyylillä mutta virheittä mikä sattui olemaan noiden kisojen pääasia. Sitten lähetin Hipin kepeille, huusin hyvissä ajoin käskyä mutta siitä huolimatta Hippi vain juoksi eteenpäin ja kolmosväliin. Olin melko varma että Hippi olisi tuon handlannut mutta jostain syystä ei oikeaa väliä löytänyt. Ei me tosin olla noita keppikulmia treenattu juurikaan tänä vuonna, löytyisikö syy siitä? Pitääkö koiran kerran oppimia taitoja jotenkin ylläpitää :P
Korjauksesta tuli hieman yliaikaa joten tulokseksi 5 ja risat. Periaatteessa vähän harmitti mutta olin kuitenkin tositosityytyväinen Hippiin. Noita nyt sattuu.
Jäähkälenkin jälkeen ajattelin ottaa pienet torkut autossa joten otin Hipin mukaan koska ajattelin senkin nukkuvan paremmin autossa kuin häkissä. Sadekin alkoi sopivasti joten ei ollut edes liian lämmintä. Hippi sai nukuttua oikein umpiunta ja itsekin torkahdin hetkeksi.

Agilityrata oli Jalosen Karin ja se oli paljon mukavampi kuin mitä pelkäsin ;). Meidän osalta se tosin loppui hyvin lyhyeen, esteelle 4 jolloin olimme jo suorittaneet 50% esteistä virheellisesti. Ensin 2-rima alas jolloin iski sellainen voi paska-fiilis ja sitten 4-pussista ohi jota en enää korjannut vaan tulin siitä suoraan maaliin. Olisihan siinä voinut toki jatkaa mutta päätin kuitenkin kurvata vikan esteen kautta pihalle. Ja näin oli karsinnat meidän osalta käyty. Jos jotain hyvää niin päästiin ainakin lähtemään kotiin.

Tässä Hipin hyppäri, agilityradan 4 estettä ei saatu nauhalle, sääli.



Joukkueet olivat kuitenkin superhienot, etenkin minishelttijoukkue! Karsinnat olivat kyllä tosi onnistuneet noin muuten, tuo pistelaskusysteemi on tosi hyvä ja radat olivat tänä vuonna järkevät ja suoritettavat, siis muille kuin meille.

Tänään pääsin vähän aikaisemmin töistä (luksusta) joten päätin lähteä hallilla käymään, peräti toinen tai kolmas kerta tänä vuonna kun aktivoiduin lähtemään itse treenaamaan! Hih! Tosin halli oli PK-treenaajien jäljiltä hyvin tyhjä joten treenasin vain niitä esteitä joita siellä oli, eli kahta putkea, puomia ja keppejä. Puomiin pelkkää vauhtitreeniä ja kyllähän se tuolla menee... Nyt me taas kerran treenataan yhtä ja tehdään kisoissa toista mutta enpä tiedä saako sitä tilannetta mihinkään muuttumaan.

Flowkin pääsi tänään ensimmäistä kertaa treenaamaan agilitya! Se ei ole tehnyt mitään lajiin viittaavaa, ihan varmasti oppii esteet vähän vanhempanakin. Tänään kuitenkin oli se iso päivä kun mustavalkoinen pääsi ensimmäistä kertaa putkeen :D Tehtiin lelun kanssa muutamia toistoja ja kovin innoissaa Flow putkeen sinkosi. Ei se ehkä sitä ihan vielä osaa mutta ehkä jo ensi kerralla, jota tosin saanee taas odotella tovin. Tehtiin myös pieniä pätkiä seuraamista. Tosin ei sitä vielä voi seuraamiseksi sanoa, hyvin pienissä osissa oon sitä rakennellut, tällä kertaa treenissä hyvä ilme. Muutamia askeleita hyvällä draivilla josta palkkailin lelulla. Lopuksi muutamia temppuja ja siinä ne pennun treenit olivatkin. Oon yrittänyt pitää treenisessiot tosi lyhyenä jotta into pysyisi hyvänä.
Kotona olen naksutellun Flowlle metallinoutoa. Nyt se hakee metallikapulan ja antaa sen mulle käteen. Tästä on vielä matkaa oikeaan liikkeeseen mutta ainakin se tykkää kannella tuota metallikapulaa.

Pandan poistokohdat ovat parantuneet tosi hyvin. En ole ollut ihan niin tarkka tuon pureskeluneston kanssa, soo soo ja hyihyi. On saanut pieniä puruluita valvotusti, ei se ole onneksi etuhampailla niitä syönyt.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Voihan nököhammasta

BwautyQueen on nykyään miss nököhammas sillä reppanalta poistettiin tiistaina kaksi etuhammasta juurimurtumien takia. Huomasin lievästi liikkuvat hampaat kun harjailin niitä. Tapanani on aina välillä kokeilla ettei mikään vain liiku ja onneksi näin sillä Panda ei todellakaan oireillut hampaita mitenkään. Söi luita etuhampailla raastaen eikä ruokahalussa ollut todellakaan MITÄÄN muutosta.


Mustan nuolen kohdalla juurimurtuma ja liikkuva hammas, myös viereinen I1 oli liikkuva joten nämä kaksi hammasta jouduttiin poistamaan. Punaisen nuolen kohdalla on myös pieni murtuma mutta koska se on niin syvällä ja toisen suunnan rtg-kuva näytti että on vain osittainen, oli ell:n mielipide se ettei se aiheuta ongelmia.

Näiden heiluvien hampaiden edessä liikkui myös pieni pala leukaluuta joten Panda on jossain vaiheessa mitä todennäköisimmin kyntänyt maata turvallaan :( Operaatio itsessään meni hyvin, Panda sai morfiini-esilääkkeen sydämen sivuäänen takia. Anestesiassa Panda sai laimeaa kipulääkeseosta suoraan suoneen jolloin anesteetit pystyttiin pitämään mahdollisimman kevyenä. Alussa kaikki hampaat kuvattiin ja tarkastettiin. Pandalla on muuten ikäisekseen erinomaisessa kunnossa olevat hampaat, ientulehdusta tai hammaskiveä ei juurikaan ollut. Ja nyt sitten on kolo alaetuhammasrivistössä, harmi mutta ei mahda mitään. Poistetut hampaat lähtivät kahdessa osassa, sen verran pahasti oli juuret murtuneet. Lopuksi vielä kontrolliröntgenkuvista varmistettiin että kaikki juurenpalat olivat poissa.
Panda heräsi anestesiasta rauhallisesti ja illalla oli jo kohtuuvirkeä, pyöri ja hyöri innoissaan keittiössä kun oli ruoka-aika :)
Nyt Pandan pitäisi malttaa olla pureksimatta mitään pariin viikkoon jotta leikkausalue paranee kunnolla. Hankalinta on estää lenkillä ohi juoksevan nuorison perskarvoista nappaaminen joka on Pandan lempileikki.

Maanantaina olin Hipin kanssa Purinalla kisaamassa kaksi starttia. Alku oli lupaava kun tajusin että olin unohtanut kisakirjan kotiin. Saatiin onneksi lupa kisata... Ekan radan arvosteli Martti Salonen ja rata oli varsin suoraviivainen suorine putkineen. Tällä kertaa suorat putket olivat suosiollisia ja Hippi teki nollan siitäkin huolimatta että viimeinen este tuotti hieman päänvaivaa, Hippi haukkui ja meinasi juosta siitä ohi. Sain kuitenkin ongittua sen yli siitä joten nollalla maaliin. Tällä nollalla sijoituttiin toiseksi 55 koiran joukosta.

Toinen rata näytti tältä. Tuntui oikein kivalta radalta! Alku meni oikein hyvin, pyöräytin Hipin 3-aidalla vasemman siivekkeen kautta ja se toimi kyllä oikein hyvin. 9-hypyn päätin ottaa vasemman siivekkeen kautta ja luottaa siihen että Hippi kuuntelee kiipeä-käskyn kun itse pingoin edelle tekemään persjättöä A:n jälkeen. No, voin kertoa että ihan ei pelkkä käsky riittänyt kun koiran linja vei putkeen ja ohjaaja ei muuten auttanut. Putkeen meni että vilahti. Sieltä kiipesi A:lle ja jatkettiin matkaa. Loppurata ongelmitta joten tästä radasta jäi kyllä niin hyvä mieli. Ja eipähän tarvinnut toimittaa kisakirjaa kahdelle eri tuomarille nollien takia ;)
Radat eivät ole videolla koska kamera on edelleen jossain paikassa nimeltä hukka.

Flow on jo iso tyttö!

Tästä näkyy kolo alaleuassa

Mummelissa riittää vielä virtaa



Sehän näyttää kohta oikealta bordercollielta :)












sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

ERInomaisia karvakorvia

Hippi vauhdissa Tuorlassa, kuva: Satu Tuominen


Nyt tulee hieman koostetta parin viikon tapahtumista koska kirjoittaminen on taas jäänyt vähän vähälle. Olin viikon lomalla ennen juhannusta ja tuntui että se viikko hujahti ohi niin nopeasti ettei mukaan ehtinyt! Keskiviikkona Hippi oli jonkun uuden koira-ohjelman kuvauksissa jossa tarvittiin koiratanssijoita sekä haastatteluiden taustalle "harjoittelemaan" että esittämään ohjelmat. Hippi oli hieman vänkäisellä tuulella johtuen ehkä ihan siitä ettei ohjelmaa ole tehty kertaakaan Tanskan esityksen jälkeen. Torstaina ajeltiin Turkuun, ensin oli pentutreffit Flown Kaiku-veljen kanssa ja sitten illalla treeniä Sanna ja Novan kanssa. Voi jösses, että Flowlla ja Kaikulla oli lystiä temmeltää pitkin metsiä ja suoalueita! Pennut ovat muutenkin niin saman oloiset :) Täytyisi ehdottomasti nähdä useamminkin!

Perjantaina oli vuorossa perinteiset juhannuskisat Tuorlassa. Ollaan oltu noissa pippaloissa ekoista kisoista lähtien eikä tänäkään vuonna raaskinut jättää väliin, tosin oltiin vain yhtenä päivänä.

Kuva: Satu Tuominen


Ensimmäinen rata oli Leena Rantamäki-Lahtisen hyppyrata. Rata oli oikein hauska, muutamat kohdat epäilyttivät lähinnä ehtimisen kanssa mutta päätin luottaa koiraan ja antaa sen tehdä osa hommista. Radalla oli muutamia kohtia missä koira ei oikein tiennyt mihin piti mennä joten ihan kauhean sulavaa ei meno ollut mutta saatiin kuitenkin väännettyä nolla aikaiseksi. Sijoitus oli neljäs, ei ollut oikein nappirata meiltä mutta kiva että nuo hyppärit ovat alkaneet sujua! Ollaan tehty niillä nollia jopa aika hyvällä prosentilla vaikka oon aina ollut sitä mieltä että agilityradat olis enemmän meidän juttu :)

Kuva: Sirpa Saari

Agilityradalla tuomarina toimi tsekkiläinen Zdenêk Spolek ja hänen rata oli oikeasti tosi kiva! Harmi vaan että Hippi juoksi vahingossa muurin ohi joten tästä hyl kun en korjannut. Muuten tosi kivaa menoa. Puomille mentiin hieman vinosti ja Hippi hetken räpiköi yläsmenolla mutta pysyi onneksi raiteilla.





Kuva: Henri Luomala


Kuva: Satu Tuominen



Radat ovat kyllä videolla mutta koska olen hukannut kamerani johonkin (jossain päin kämppää sen pitäisi olla...) en niitä tähän juuri nyt pysty laittamaan.

Lauantaina lähdettiin vaihteeksi Janakkalaa päin kun olin sopinut treenit Salla ja westieiden kanssa. Treenailtiin temppuja ja vedin pari kertaa ohjelman läpi palkaten eri kohdista. Olen muutamia uusia temppuja opettanut Hipille. Tai sellaisia sovelluksia ne lähinnä on, kahdella jalalla sivuttain kulkeminen, isoa ympyrää peruuttaminen ja mun edessä seisominen nokka menosuuntaan. Tuo vika on Hipille ihan tosi vaikea kun se haluaisi aina pitää niin kovasti kontaktia.
Flowkin pääsi tekemään jotain pientä koska ei se osaa vielä kovin kummallisia juttuja. Ehkä mun pitäis oikeasti aktivoitua sen kanssa! Tosin en aio ottaa stressiä siitä kuinka moni muu tuon ikäinen pentu osaa jo vaikka ja mitä, Flow ei osaa :D Se osaa sitten joskus.

Viime viikonloppu vierähti Längelmäellä koiratanssileirillä kouluttamassa ja myös itse treenaamassa. Treenipäivät olivat tiiviitä mutta toisaalta onneksi on koira josta ei patterit lopu kesken. Itse koulutin vaikeita temppuja, liikkeiden yhdistelyä sekä HTM-positioiden yhdistelyä. Antoisa ja rankka leiri, tosin rankkuutta lisäsi se että kimppahuoneessa ei kaikki koirat nukkuneet ja se jos joku pitää meikäläisen hereillä. Omat koirat onneksi nukkuivat kuin tukit mutta yksi levoton seikkailija rapisteli siihen malliin että hyvä jos tunnin sai nukuttua. On muuten harvinaisen veemäistä. Seuraavana päivänä yritin seurailla koulutuksia silmät solmussa, välillä tosin tuntui että en edes muista mitä kouluttaja puhui kaksi sekuntia aikaisemmin. Hippi onneksi tsemppasi meikäläisenkin edestä.

Tänään oli siitä hauska päivä että Hippi läksi Karjaalle koiranäyttelyyn metsästämään KV-näyttelystä H:ta. Viimeksi Hippi on ollut kehässä -07 nuorten luokassa. Panda pääsi myös misseilemään mukaan. Tuomarina toimi irlantilainen Seamus Oates ja toiveina oli tietysti se että Hipin peitsikulmuri jäisi huomaamatta koska muutenhan siitä napsahtaapi hylky. Ja me kun tarvittais vaan se H JOS Hippi nyt koskaan sitä toista caciagia edes saa. Mutta ainakin tuo näyttelytulos on nyt hoidettu alta pois koska Hippi rykäisikin ERIn :) Avo-narttuja oli 14 kpl ja Hippi sijoittui kovassa porukassa toiseksi SA:n kera! Mites tässä näin kävi? Tai no, mun silmiin Hippiäinen on niin kovin kaunis shelttineiti mutta mulla onkin hieman puolueellinen näkemys asiasta.

Se näyttääkin ihan näytelmäkoiralta <3 Kuva: Riitta Vanha-Perttula

Mä en tiedä missä Hippi on oppinut esiintymään mutta se oli täysin pro kehässä. Seisoi ryhdikkäästi hievahtamatta ja liikkui kauniisti häntä alhaalla! Kaikki jotka Hipin tuntevat, tietävät myös sen että Hipin häntä on AINA ylhäällä ja lähes selän päälle kiertyneenä. Nyt kuitenkin pieni mulkaisu ja murahdus ennen liikkeelle lähtöä ja häntä pysyi niin nätisti ;) Tosin Hippi ei ollut rivissä seistessä aina niin vakuuttunut että tehtävänä oli VAIN seistä joten välillä se vähän pyöri, pakitti ja tanssi. Hassu :) Tuomarin katsoessa se kuitenkin seisoi kuin tinapatsas.

Vetskujakin oli 6 kehässä, Panda niistä ensimmäisenä arvosteltavana. Pandahan on tältä tuomarilta aikoinaan saanut ensimmäisen sertinsä joten ERI oli ehkä hieman odotetumpi kuin Hipin vastaava. Panda sijoittui myös toiseksi luokassaan SA:n kera joten yllättävän meidän mittakaavassa varsin onnistunut näyttelypäivä. PN-kehässä kummallekaan ei herunut sijoitusta.

Tässä arvostelut:

Hipin arvostelu: "Nice type. Well balanced. Good head. Good earset. Dark eyes. Good bite (hehheh, mitäs katsoi vain toiselta puolelta). Strong neck. Good front. Deep chest. Well rounded ribs. nice level topline. Good hindangulation. Moving freely"

Pandan arvostelu: "In wonderful condition for 11 years ♥. Lovely head. Nice eyes. Sweet expression. Good bite. Full dentition. Well arched neck. Good shoulders. Level topline. Strong hind quarters. Moving well."

Hitsiläinen, munhan tarttis Hippi viedä toistekin kehään! Tosin se tapahtunee vasta kun tättähäärä on veteraani ja pääsee ilmaiseksi, sen verran tyyriitä kekkereitä nuo ovat. Ja Hipiltä lähti illalla tukka suurimmalta osin kun harjasin coat kingillä kassillisen karvaa irti. On se karvainen vieläkin mutta edes vähän vähemmän käpylehmän näköinen.

Hauskaa oli muuten tänään katsoa luettelosta koirien titteleitä, Hipillä oli yksi shelttikehän pisimpiä tittelirimpsuja, tosin vain kovin erilainen kuin muilla ;)