maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kohti kevättä!

Ihanaa, kevät on mitä ilmeisemmin tullut nyt jäädäkseen. Nyt ei taida enää olla pelkoa takatalvesta. Metsät ovat vielä hieman märkiä mutta kyllä siellä jo mielellään silti lenkkeilee. Flow on päässyt metsälenkeille mukaan harjoittelemaan mättähillä juoksemista ja voi miten hauskaa on ollut seurata pennun riemua kun pääsee tutkailemaan uusia ihmeitä. Flowlla on myös new best friend, työkaverini Namu-isovillis joka on kärsivällisesti jaksanut leikittää pentua.
Hipin tunnariongelmista viisastuneena on Flow aloittanut tunnistusnoudon opettelun ENNEN tavallista noutoa. Metsässä olen tehnyt muutamia toistoja käpyjen kanssa. Ensin annoin haistella käpyä joka mulla oli kädessä ja sitten heitin sen parin metrin päähän ja pentu perään. Tämän jälkeen heitin kävyn muiden käpyjen joukkoon ja kannoin Flown parin metrin päähän jotta "unohti" minne oma putosi. Ja kas, pentuhan alkoi käyttämään nenäänsä ja löysi joka kerta omansa! Kävyillä aloitellaan, siitä siirrytään aikanaan muihin esineisiin ja viimeiseksi sitten kapuloille. Toivottavasti tämän kanssa menisi vähän lyhyemmän kaavan mukaisesti tunnarin opettelu kuin mitä Hippiäisen kanssa. Tosin Hippi teki tänään kaksi aivan loistavaa tunnaria kierrokset kaakossa-tyyliin. Eli ensin otettiin tavallinen nouto ilman palkkaa, siitä suoraan tunnarin tekoon eli Vuokko vei kapulat normaalisti ja kun olisi tullut aika lähettää Hippi kapuloille, käännyin ympäri ja lähetin kiertämään autoja josta suoraan täydestä vauhdista kapuloille. Teki niin upeasti töitä eikä yhtään yrittänyt ottaa muita kapuloita suuhun! Toinen toisto oli yhtä hyvä, ehkä jopa vielä varmempi. Ilmeisesti aikaisempi vireen alentamisyritys ja liikkeeseen virittely onkin tehnyt Hipistä epävarman. Ehkä se on jotenkin yrittänyt liikaa tms koska nyt tekee niin hienosti. Saisikohan kokeessakin kierrättää vaikka tuomarinteltan ennen omaa suoritusta :P Tai sitten jätän kokonaan kaikki virittelyt ja luotan siihen että Hippi osaa hommansa.


Kirpusta yritin ottaa alkuviikosta verinäytettä kontrolloidakseni veriarvot. Näyte oli kuitenkin niin lipeeminen (veri oli rasvaista) ettei kone pystynyt määrityksiä tekemään. Ja Kirppu oli kuitenkin paastonnut sen 10 tuntia ennen näytteenottoa... Yritin parin päivän päästä uudelleen mutta silloin sama juttu. Tämän takia onkin nyt epäilyksenä että Kirpulla olisikin haimassa häikkää, mahdollisesti lievä krooninen tulehdus. Nyt on ruoka erittäin vähärasvaista, vain keitettyä riisiä, vähän kalkkunanlihaa ja rasvatonta raejuustoa. Lisäksi vatsahapposalpaajaa ennen ruokailua. Kirppu on kyllä ollut tosi reipas, ehkä jopa tavanomaista riehakkaampi mikä tietysti on ilahduttava asia. Täytyy toivoa että tuo ruokavalio toimisi ja Kirpuli saataisiin kuntoon.


Perjantaina oltiin nASTacupissa ottamassa yksi startti alle ennen Tanskan matkaa ettei sinne tarvitse lähteä parin kuukauden tauolta suoraan. Rata oli kohtuuhankala, tai ainakin vähän erilainen. Mineissä tuli peräti kaksi tulosta, Hipille 5. Syy oli niinkin loistokas että multa meinas tippua housut ja aloin nostelemaan niitä kun Hippi oli kepeillä ja shelttiäinen lopetti kepityksen hämmentyneenä "siis mitä sä nyt teet, nolaat meidät!" :D Tanskan matkalle vähän paremmin köytetyt housut jalkaan, olkoon se tämän kisan anti ja opetus. No pääsihän Hippi palkinnoille, joten ihan tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä kotiin.



Tänään Hipin agilitytreeneissä oli meille kaikkea muuta kuin sopiva rata. Eikä me sitä saatu nollalla läpi kertaakaan mutta sentäs muutamia onnistuneita pätkiä saatiin aikaiseksi. Taas sorruin siihen että suunnittelin moneen kohtaan takaaleikkauksen ja viskileikkauksen koska "emmää kuitenkaan ehdi muuta tekemään" ja sitten radalla odottelin koiraa jotta pääsi tekemään leikkauksen! Kerrassaan typerää ja onneksi mua on nyt patistettu miettimään muitakin ratkaisuja.


Ilmoitinpa muuten Hipin koiratanssin SM-kisoihin, viimeisenä ilmopäivänä kun tätä suurta ratkaisua piti pitkään miettiä ja pähkäillä. Mutta koska mummelit on ilmoitettu näyttelyyn ja joka tapauksessa vääntäydyn paikalle niin samapa tuo on sitten mennä tanhuilemaankin. Ja nyt olen jopa treenannut, kerran!! Wuhuu! Toisaalta se oli hyvä treenikerta koska Hippi teki hiljaa, rauhassa ja hyvin. Ei vinkunut ja muutenkin oli hyvin rento. Olen myös vahvistanut yksittäisiä temppuja aiempaa enemmän, jospa se tekisi varmuutta koiralle. Ja ehditäänhän me käydä Tanskassa treenaamassa yhdet kisat sitä ennen ;) Hui, matkahan on jo perjantaina, jänskää!!


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Rankka viikonloppu takana

Päivitykset taas retuperällään kun ei muka ehdi. Kakaran kanssa menee tietysti kaikki liikenevä vapaa-aika, seliseli ;). Anyway, mitään ihmeellistä ei olla tehty. Pääsiäisenä oli tarkoitus kisata ATT:n kisoissa mutta edellisenä päivänä Hipillä oli maha löysällä joten jätettiin kisat väliin. Harmitti, mutta tuleehan noita kisoja. Vähän nihkeesti ollaan päästy kisaamaan tänä vuonna, peräti neljä starttia... Flow kasvaa ja kehittyy. Korkeutta on nyt enemmän kuin shelteillä. Mahtaiskohan jäädä tuohon kokoon, olis nyt niin passeli ;). Mitään ihmeellistä ei olla tehty. Flow on opetellut katsekontaktia ja nätisti eri paikoissa olemista. Leikkii mielellään missä vain ja vaihtaa vaivatta leluista nameihin ja päinvastoin. Helposti palkattava tyyppi! Flow on ollut kyläilemässä eri paikoissa ja pääsääntöisesti käyttäytyy erinomaisesti. Kotona ei ole (vielä) tehnyt mitään tuhmuuksia, mitä nyt silppuaa kaikki paperit mitä löytää. Mä voisin vuokrata tuota yrityksille tehokkaaksi silppuriksi ruokapalkalla. Kuva Sirpa Saari
Viikonloppuna oltiin Turussa viettämässä aktiivista viikonloppua. Perjantaina kyläiltiin Sannan, Nova-bortsun sekä Nelli-X:n luona miettimässä koiratanssin syvintä olemusta. Flow pääsi leikkimään Novan kanssa ja voi miten pentu nautti kun sai hammastella kerrankin kunnolla! Sheltit kun eivät oikein suostu Flown kanssa leikkimään. Lauantai vietettiin Kupittaalla Hipin kanssa koiratanssikurssia vetäessä. Paikalla oli reilu kymmenen taitavaa shelttiparia ja toivottavasti uusia shelttejä uskaltautuu kisoihinkin. Hippi oli mukana demoamassa temppuja ja erilaisia ideoita niiden yhdistelyihin. Kuvat: Sirpa Saari
Flow pääsi myös hieman temppuilemaan
Koiratanssikurssilta siirryttiin sisätiloihin pitämään temppukurssia. Täytyy kyllä sanoa että Hippi on melkoinen tapaus. Ensin melkein kuusi tuntia koiratanssikurssilla esimerkkikoirana ja sieltä pariksi tunniksi temppuja näyttämään ja loppuun asti hirmuinen into tehdä hommia. Tuosta koirasta ei kyllä patterit hyydy! Muutenkin Hippi on mitä mainioin apulainen kursseilla. Jaksaa todellakin toimia esimerkkinä loputtomalla innolla mutta toisaalta makoilee rauhassa sivummalla sillä välin kun opastan muita. Ei Hippiä tarvitse sitoa mihinkään, siinä se odottaa terhakkaana ja kipaisee salamana luokse kun pyydän hommiin. Aivan uskomaton koira jota arvostaa koko ajan enemmän ja enemmän. Sunnuntaina Hippi pääsi itse kunnolla tositoimiin kun menimme Turun shelttikerhon tokokurssille jossa kouluttajana toimi Lentsu Välimäki. Lentsu on kyllä todella hyvä kouluttaja joka jaksoi miettiä jokaiselle koiralle sopivia tapoja opettaa asioita. Saimme miettiä kolme ongelmakohtaa joita katsottiin yksityiskohtaisesti. Ensin valitsin tietenkin tunnarin koska se on eniten aiheuttanut päänvaivaa. Alkuun kerroin mitä kaikkea tunnarin kanssa on kokeiltu ja kerroin että haluaisin opettaa Hipin tekemään liikkeen mahdollisimman korkeassa vireessä sillä ei se kokeissakaan kauhean matalalla toimi. Tuumasta toimeen ja tehtiin yksi tunnari puunkierron kautta joka nostaa nopeasti kierrokset kaakkoon. Ihme ja kumma, Hippi teki erinomaisesti töitä ja toi oikean koskematta yhteenkään väärään kapulaan! Jatkossa tehdään aina ensin noutoliike, mieluusti ilman palkkaa, siitä suoraan puunkierron kautta tunnari. Tällä saadaan myös treenattua sitä että Hippi osaisi keskittyä haistelemaan noutoliikkeen jälkeen mikä on sille taatusti hankalaa. Toisena liikkeenä tehtiin ruutua, sitä ei olla harjoiteltu ikuisuuksiin ja näki vähän missä jamassa se onkaan. Hippi merkkasi ruudun hätäisesti ekalla kerralla ja juoksikin ensin vähän ohi. Muutenkin Hipin ruutubongaukset on hyvin pikaisia joten niitä pitäisi treenata erikseen. Se on totta, että kokeissa voi olla vaikea nähdä milloin koira on oikeasti nähnyt ruudun kun sen merkkaus on niin pikainen vilkaisu... Tämä treeniin. Palkka ruudussa
Vikana juttuna tehtiin seuraamista joka onkin hajonnut aikalailla tauon aikana. Ollaan treenattu kunnolla ehkä ööööö puoli vuotta sitten ja tässä välissä humputeltu vaan kaikkia muita juttuja joten ihan perusseuraaminenkin oli aika edistävää ja keulivaa. Voisi melkein sanoa että suurin ongelmamme on treenaamattomuus 8) Nyt täytyy taas ryhdistäytyä ja treenailla kun kelitkään eivät ole enää (teko)syy treenaamattomuudelle. Kuinkahan monta kertaa lause "täytyy taas ryhdistäytyä tokon suhteen" löytyy tästä blogista... Flow pääsi telmimään veljensä kanssa väliajoilla. Leikki oli välillä melkoista hevosenleikkiä ja ajoittain ärisevät sisarukset piti pistää pienelle jäähylle.
Ei ole muuten helppoa saada sisaruksia samaan kuvaan istumaan.
Ja sitten kun istuvat, ei ole helppoa saada molemmille järkevää ilmettä :D
Tässä vielä muutama poseerauskuva Flowsta.
Kupittaalta lähdettiin kotia kohti jossa ehdimme ottaa pienet pikaiset päikkärit ennen illan agilitytreenejä. Niemen Anu oli tehnyt hauska radan jossa pääsi treenaamaan päällejuoksuja ja saksalaisia. Ei ole meidän lempiohjauksia mutta kunhan vähän väännettiin rautalankaa, alkoi "epämukavat" ohjauksetkin toimimaan. Saatiin aikaiseksi muutamia hienoja pätkiä ja vaikka Hipillä oli rankka viikonloppu takana, pisti pikkumusta vielä näissäkin treeneissä parastaan. Mieletön tyyppi :) Kaikki kuvat tässä postauksessa ovat Sirpa Saaren käsialaa, suuri kiitos että jaksoit järjestää mukavan shelttiviikonlopun ja vielä näpsiä mielettömän määrän ihania kuvia muistoksi :)

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Koiratanssin avoSM-kisat

Koiratanssiviikonloppumme alkoi perjantaina kun lähdin Turkuun treenaamaan Sannan ja Nova-BC:n kanssa. Tää meidän valmistautuminen oli taas tasoa "kyllähän tässä ehtii treenata-oho kisat on huomenna, no nyt treenataan". Treeneissä ei mennyt ihan putkeen, Hippi ei haukkunut mutta vinkui kyllä. Vaikea sitä käytöstä oli päivää ennen kisoja muuttaa joten hyvillä mielin kisoja kohti! PentuFlow pääsi myös halliin syömään maksamakkaraa. Flow osasi hienosti tulla luokse ja pyöriä. Vaikka oli menossa vuoroaan odottelevaa Novaa katsomaan, kääntyi aina vihellyksestä salamana ja juoksi luokse. Maksamakkarassa on voimaa :) Treeneistä menimme Sannan luokse. Flow osasi käyttäytyä hienosti vieraassa paikassa vaikka vahingossa uhdet pisut tulikin lattialle. Nova suostui leikkimään pennun kanssa ja siitäkös riemu syntyi! Flow oli niin onnellinen kun joku vihdoinkin ymmärsi häntä! Oli oikein hauska juoruilu- ja pohdintailta :) Hipillä ja Novalla on paljon samanlaisia ongelmia kisoissa joten on varsin hyödyllistä päästä vaihtamaan ajatuksia samoista ongelmista.

Lauantaina kisat alkoivat kahdeltatoista joten oltiin hyvissä ajoin paikalla. Hippi tosin kisasi (taas) lähes viimeisenä, numerolla 15. Meillä on oikeasti joku omituinen karma koska ollaan lähes joka koiratanssikisoissa startattu ihan viimeisten joukossa. Ja minä kun olen niiin huono odottamaan. Onneksi tällä kertaa paikalle oli tullut myös Flown veli Kaiku joten sisarukset pääsivät painimaan! Alkuun molemmat pyörivät piirissä ja miettivät mitä tehdä mutta sitten löytyi yhteinen sävel :) Allaolevat kuvat ovat Saaren Sirpan käsialaa




Osaahan tämä olla lutunenkin





Vihdoinkin piiiitkän odottelun jälkeen oli Hipin vuoro. Hippi oli periaatteessa tosi innokkaan oloinen, pidin sitä istumassa ja odottamassa edellisen parin aikana. Kuitenkin esityksen alkaessa aukesi Hipin kurkkupilli. Juu, eihän se haukkunut mutta vinkui! Kehässä koira tuntui todella vastahakoiselta, vinkumisen lisäksi teki jotenkin tosi nihkeesti, osan huonosti ja osan jätti tekemättä. Plääh, olipas tosi kökkö olo jälkeenpäin. Ei auta muu kuin treenata enemmän kisaomaista treeniä, siellähän tuota vinkumista eniten ilmenee.

Tästä se lähtee (Kuva Joanna Vuorilehto)


Lentävä pölypallo (Kuva Joanna Vuorilehto)


Hippi keskittyy (Kuva Sirpa Saari)


(Kuva Sirpa Saari)



Esityksen jälkeen käytin Hipin pienellä lenkillä ja sitten Flow pääsi tapaamaan toistakin paikalle tullutta pentuesisarta! Venda, Flow ja Kaiku pääsivät kolmistaan leikkimään. Alkuun taas pientä ihmettelyä mutta sitten päästiin vauhtiin :)

Kuvat Sirpa Saari





Pentujen leikkituokion jälkeen oli kisat ohi ja palkintojenjako jäljellä. Olin todella hämmästynyt kun Hippi oli lopulta kolmas tiukassa kisassa! Vielä iloisempi olin kun toiselle sijalle sijoittuivat Sanna ja Nova :) Meidän kisaongelmaiset palkintopalleilla, niin hienoa! Voiton vei Sani-kultsu hienolla ja ilooisella ohjelmallaan.

Tässä Hipin pisteet ja kommentit sekä itse esitys. Videolta tuo ei näytä niin pahalta mutta koira oli todella omituisen hermostunut :/

JS: Intensiivinen ohjelma, jossa koira työskenteli huomattavan kiihkeästi. 84/79/163p
HP: 82/78/160p
SH: Upea ohjelma! Pientä vinkumista, mutta se ei kokonaisuutta haitannut. 92/85/177p



Eilen ilmoitin Hipin Tanskaan kisaamaan toukokuun alussa :) Lajeina agility ja koiratanssi. Hieman oli hankala ilmoittautuminen joten täytyy toivoa että kaikki meni perille mitkä pitikin. Tämä viikko lomaillaan "ihanassa" talvisäässä, hitto vieköön että tuota lunta pitää näin järjettömästi sataa tässä vaiheessa kevättä!

Tänään kävin Hipin kanssa treenaamassa pitkästä aikaa tokoa tuolla Veikkolan hallissa. Seuraaminen oli taas vähän lennokasta ja jouduin muutaman kerran korjaamaan edistämistä. Intoa oli, järkeä ei. Pitkän tauon jälkeen piti myös kokeilla tunnaria. Eka kerta meni periaatteessa ok, Hippi haisteli kaikki läpi mutta liikautti oman kapulan lähelle toista joten nappasi lopuksi kaksi kapulaa, oikean ja väärän. Pakkohan se oli palkata, yritys oli kuitenkin hyvä. Toisella kerralla haisteli mutta toi silti väärän. Tästä sai "oho"-nootin ja lähetin uudestaan kapuloille niin että vein kapuloiden eteen yhden namin. Tämä avasi taas nenän ja oikea kapula löytyi. Mulla on ollut pitkään hieno suunnitelma että hankin noita kapuloita ja teen yhden tunnarin päivässä jotta siitä tulisi Hipille varma ja "helppo" liike. Harmi vaan etten puolessa vuodessa ole päässyt tuumasta toimeen. Ehkä kesällä. Metallinouto oli hyvä vaikka kapula oli iso, hakee innolla ja pitää hyvin. Hyvä :) Jahka tuo lumi sulaa, pääsisi ulos treenaamaan (eikä saa tulla sanomaan että kyllä lumessakin voi treenata, ei voi).
Flow pääsi halliin katsomaan kun Yocu-sheltti teki agilitya. Pentu osaa niin hienosti vain olla rauhassa kun muut tekee :) Samalla harjoitellaan kontaktia ja pentutemppujen tekoa. Näihin Flow osaa keskittyä todella hyvin, eikä sen muuta vielä tarvitse osata :)