sunnuntai 30. elokuuta 2009

Sitä samaa

Panda kävi perjantaina jälleen lekurissa, tällä kertaa tehtiin ACTH-testi jolla katsottiin olisiko addisonin tauti syypää Pandan oireisiin. Ensin otettiin verinäyte josta katsottiin normikortisolitaso, sen jälkeen annettiin ATCH:a pistoksena lihakseen. ACTH on aivolisäkkeen polypeptidihormoni, joka säätelee lisämunuaisten kortisolin tuotantoa. Tämän jälkeen odottelimme puolisentoista tuntia jonka jälkeen otettiin toinen verinäyte. Addisonin taudissa kortisolitaso ei nouse tuon ACTH-pistoksen jälkeen mutta Pandalla arvot nousivat normaaliin tasoon. Eli ei addisonia. Myöskin keskiviikkona otetujen näytteiden tulokset olivat normaalit, sieltä tuli valkosolujen erittelylaskenta ja imeytymishäiriöistä kielivien kobalamiini ja folaatti normaalien rajoissa kuten myös kolesteroli. Huoh, jokaisen ell-käynnin jälkeen palataan lähtöpisteeseen. Ei mitään sellaista josta voisi jatkaa helposti tutkimuksia tai peräti tehdä diagnoosin. Nyt kerätään sitten jätökset pieniin purkkeihin ja katsotaan löytyisikö niistä jotain omituista.

Niin ja miten menikään Tallinna reissu? No ei sitten mitenkään. En mennyt. Olin jo asennoitunut lähtemään yksin mutta torstai-iltana Pörri ei syönytkään ruokaansa. Kun sama toistui pe-aamuna, aloin hieman huolestumaan. Vanhus kun kuitenkin on syönyt hirmuisen hyvin tähän mennessä. Houkuttelin syömään eri nappulaa mutta puolen tunnin päästä Pörri oksensi kaiken pois. Silloin päätin etten todellakaan voi antaa Pörriä hoitoon viikonlopuksi... Tuollaista on joskus käynyt ennenkin, yleensä mennyt ohi muutamassa päivässä. Koira on kuitenkin jo niin vanha etten uskaltanut ottaa riskiä josko tämä olisikin tällä kertaa jotain muuta :( Siispä päätin jättää matkn väliin. Muussa tapauksessa olisin ottanut Pörrinkin matkalle mukaan mutta yksin en uskaltanut neljän koiran kanssa lähteä liikenteeseen JOS jotain olisikin tapahtunut... Jättiharmitus, kalliiksi tuli tämä reissu eikä kovin pitkälle edes päässyt... Nämä ulkomaanreissut ovat tänä vuonna olleet enemmän ja vähemmän katastrofaalisia joten eiköhän tää reissailu ollut tässä. Ihan kun ne ulkomaan tulokset jotenkin muuttaisi näitä koiria, ehei. Jääkööt tähän.

Illalla Pörri suostui syömään liha, raejuustoa ja pectbalancea (maailman paras maitohappobakteerivalmiste, suosittelen!!). Tämä pöperö pysyikin sisällä ja lauantain jatkettuamme samalla kaavalla, alkoi papparaisella taas ruoka maistumaan :)

Lauantaina päätin lähteä peruntuneen matkan aiheuttamaa harmistusta parantamaan Vermoon jossa juostiin Suuri Suomalainen Derby, arvostettu ravitapahtuma nelivuotiaille Suomessa syntyneille lämminverisille. Olipa taas ihana käydä pitkästä aikaa raveissa :) Ennen kävin useinkin raveissa katsomassa, suuri suosikkini oli ravikuningas Ponseri. Uskomattoman symppis pieni ravuri joka tuulennopeana voitti useita isoja kisoja aikanaan! Nyt koiratouhut ovat vieneet aikaa mutta nyt aukeni mahdollisuus lähteä katsomaan isoja kisoja. Otin shelttitytöt mukaan jotta saivat hieman erilaista ohjelmaa päiväänsä. Hippi ja Panda osasivat käyttäytyä erinomaisestu mutta Kirppu... Siis kiesus miten olinkaan unohtanut kuinka rasittava se osaa raveissa olla! Se haukkuu ja ulvoo aina kun hevonen juoksi kovaa ohi vaikka olimme melko kaukana radasta! Sitten haukahdusten jälkeen se kääntyi katsomaan mua sen näköisenä että "aina kun mä haukun niin tuo suuttuu enkä pysty ymmärtämään miksi" Tämä haukkumisen ja torumisen syy-yhteys ei ole missään muodossa auennut Kirpulle yhdentoista vuoden aikana, höperö. Katselin lähdöt sitten Kirppu sylissä roikkuen, menihän se niinkin.

Tänään oli vuorossa taas vuorossa agilitytreenit. Teimme tämän radan. Tarkoituksena oli leikata kepeillä ja ottaa hyppy 11 vastaan. Muutaman kerran kiiruhdin ja ryntäsin kepeille jolloin leikkauksesta tuli aivan liian tiukka eikä Hippi tätä kestänyt. Lopulta sain sen kuitenkin onnistumaan haluamallani tavalla :) Hienosti Hippi tekee keppejä ja saan liikkua melko vapaasti mihin suuntaan vain! Taitava neiti! Muuten radassa ei ongelmia ollut, kaarteet olivat pieniä ja Hippi irtosi tarvittaessa hienosti. Puomin kanssa sain kullanarvoisia neuvoja Sadulta! Sanoi että olen vedättänyt Hippiä liikaa puomilla ja sitten hidastanut pahasti alastulolla jolloin Hippi on reagoinut rytminvaihdokseen olemalla epävarmempi mitä tehdä. Nyt kokeilimme niin että vein huolella edeltäneelle hypylle, juoksin samaa vauhtia koiran kanssa koko puomia, napakka alas-käsky ja loistava pysähdys alas :D Hitto miten tuollainenkin voi olla joskus pienestä kiinni!! Onneksi Satu osaa nähdä nämä meidän ongelmakohdat kun itse ei aina vaan tajua! Jos nyt saisi vihdoinkin nuo kontaktit toimimaan niinkuin koira ne osaisi.

Treenien jälkeen otettiin vielä pihalla tunnistusnoutoa. Ja siihen mä olin niiiin tyytyväinen! Ensin otin yhden normipiilotuksen pusikkoon, hyvin haki vaikka eksyi alkuun aika pitkälle sivuun! Histeli kuitenkin keskeytymättä pitkän aikaa ja löysikin kapulan vaikeasta piilosta! Tämän jälkeen Vuokko vei kasan häiriökapuloita jälleen äskeisen piilon viereen ja oma kapula vietiin kasan taakse vähän huonommin näkyvälle paikalle. Hippi lähti vauhdilla, haisteli ja väärät kapulat kaikki läpi (ja todellakin vain haisteli, ei puhettakaan että olisi ottanut väärän suuhun!), bongasi oman kapulansa ja toi sen :) Voi että olin tuohon tyytyväinen! Tunnari on tökkinyt tosi pitkään, Hippi ei millään meinannut hiffata liikkeen tarkoitusta, oli vain kauhean ilahtunut kun löysi paljon kapuloita joita tuoda. Nyt ollaan siis palattu paljon taaksepäin ja työ alkaa tuottaa tulosta. VOIVOI-luokka, kyllä me täältä vielä tullaan :D

torstai 27. elokuuta 2009

Panikointia ja Panda-reppanan uusi look

Panikointia Pandasta kun mitään ei tunnu löytyvän. Panikointia tulevan viikonlopun matkasta kun Shokki sairastui ja joudunkin lähtemään yksin Tallinnaan kisoihin :O Mietin pitkään josko olisin peruuttanut Hipinkin osallistumisen mutta päätinpä sittenkin lähteä. Saas nähdä mitä siitäkin tulee, ahdistus Tallinnan keskustassa ajamisesta on suuri.

Eilen Panda kävi jälleen verinäytteissä, jatkettiin tutkimuksia. Ne tulokset mitä samana päivänä sai, oli kaikki jälleen ok. Huomenna pitäisi tulla loput. Tosin haluan nyt Pandalle kortisolirasitustestin addisonin taudin poissulkemiseksi. Sen mitä netistä eilen luin, voisi se olla yksi varteenotettava mahdollisuus. Harmi etten tajunnut tuota eilen pyytää, tosin tämä ell oli sitä mieltä ettei oireet olisi ihan tyypilliset addisonin tautiin. Huomenna siis menemme vielä (ainakin) kerran verinäytteisiin. On tämä epätietoisuus oikeasti ihan perseestä. Ja kaikesta näkee ettei koira ole ok.

Eilen illalla päätin myös että nyt lähtee Pandan takkuuntuva turkki... Kahdeksaan vuoteen ei karva ole ikinä ollut noin huonossa jamassa. Tuntuu että ihon rasva irtoaa pienenä karstana ja takuttaa päivittäin housukarvat, etujalkojen hapsut, sisäreidet... Eipä takuta enää sillä otin sakset ja leikkasin koko takaosan ihan lyhyeksi :( Sinne meni Pandan kaunis turkki. No eihän se enää ollut todellakaan sellaisessa kunnossa mitä tähän mennessä on ollut mutta olihan se vähän surku napsia silti noinkin lyhyeksi. Mutta karvat kasvaa ajan kanssa ja se nyt on tietysti ihan sivuseikka tän kaiken muun rinnalla. Olin kuitenkin luvannut Pandalle ettei sen tarvitse enää kestää noiden takkujen avaamista. Vähän oli reppana ihmeissään illalla, varmasti tuntui erilaiselta vaikka jätinkin reilun sentin karvaa ettei ihan palele ulkona.

Huomenna siis jälleen lekurille, sitten viikonloppuna sinne Tallinnaan (kääk). Siinä se kesäloma sitten olikin, kuukausi meni liian nopeasti mutta niinhän se aina.

Tässä vielä kuvia Pandasta, ei saa nauraa tai suutun.



maanantai 24. elokuuta 2009

Agilitytreenikausi aloitettu plus ihan yleistä ketutusta

Ihanaa, eilen alkoi vihdoinkin agilitytreenit! Kesä ollaan lomailtu treeneistä, ainoastaan puomia käyty hinkkaamassa. Eipä tehnyt yhtään huonoa päästä Sadun supertreeneihin. Hippi kulki mahtavasti vaikka itteäni harmitti ja ketutti SUUNNATTOMASTI rakas autoni jonka pakoputki sanoi poks matkalla hallille. Miellyttävän pörinän säestämänä saavuimme siis treeneihin... Rahanmenot näköjään kasaantuu aina samalle aikajaksolle. Auton pakoputkesta korjattiin jo joku juttu edempää vajaa kuukausi sitten ja nyt meni taaempaa joku vaimennin. Kyllä on mukavia nuo autot, harmi vaan ettei oikein ilmankaan pärjää :/ Tähän päälle vielä Pandan ell-kulut jotka mahdollisesti ei sitten edes mene vakuutukseen koska varsinasta diagnoosia ei löytynyt, niin ei voi muuta sanoa kuin että veetuttaa. Mitähän vielä tulossa, en välttämättä halua edes tietää.

Anyway, takaisin treeneihin jotka siis menivät hyvin. Jotain hyvää :) Tehtiin pientä radanpätkää jossa oli kuitenkin ohjattavia kohtia reippaanlaisesti. Ihanaa kun tällä hetkellä voi luottaa koiraan, se kyllä tekee kokoajan parhaansa! Hippis on siitä harvinainen sheltti että se liikkuu kuin urilla. Ei puhettakaan mistään kaarista tai esteiden ohitteluista :) Pandan kanssa tuli paljon taisteltua em ongelmien kanssa. Niin tai no, painitaan edelleen :D Hippi on rehti pieni työmyyrä jonka kanssa on aina yhtä hauska tehdä hommia, oli ne sitten mitä tahansa. Vähän sain itse noottia siitä että muutamassa kohdissa varmistelin ja tein helpotettuja reittisuunnitelmia ;) Satu sanoi koiran olevan niin taitava että kaikesta varmisteluista pitäisi päästä eroon ja luottaa siihen että otus hanskaa homman. Ja hitsi vieköön, hanskaahan se...

Agilityn jälkeen tehtiin vielä Vuokon kanssa tunnistusnoutoa pihalla. Olen palannut hieman taaksepäin ja piilotellut yhtä kapulaa pusikkoon sammalten ja lehtien alle niin ettei koira näe sitä yhtään. Vielä enemmän vahvistanut sitä että oppisi käyttämään nenäänsä kunnolla. Nyt tehtiin ensin muutama toisto missä etsi sieltä pusikosta kapulaa, sitten uudestaan pusikkoon mutta kasa häiriökapuloita viereen. Pari ensimmäistä helpotettua toistoa haki suoraan oman. Sitten pistettiin häiriökapulat niin että oma oli piilossa suoraan niiden takana. Tämä oli hieman haastavampi koska Hipin piti juosta kapulakasan ohi etsiäkseen omaa. Kahdesti otti omituisesti "tukikapulan" kasasta mukaan, jatkoi kuitenkin suoraan etsimään omaa jonka löysikin ja vaihtoi väärän oikeaan. Tämä oli vähän hassu juttu koska Hipillä oli selvästi tiedossa että kasasta otettu kapula ei ollut se oikea koska ei yrittänytkään tuoda sitä mulle vaan jatkoi määrätietoisesti pusikkoon. Jostain syystä sen piti kuitenkin ottaa joku "tutti" suuhun, tukea suureen etsimistehtävään. Viimeinen toisto oli kuitenkin loistava :) Hippi nuuhkas vääriä, etsi omansa ja toi mulle. Sai superpalkan ja tuohon oli hyvä lopettaa! Ehkä me saadaan tunnarikin joskus toimimaan... Toivoa ainakin on :D

Tänään vein auton korjattavaksi, joku penteleen takavaimennin oli kosahduksen syy. Ny se on vaihdettu, seuraavaa hajoamista odotellessa.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Hippi julkimoiden agiliitokisassa

Tänään oli vuorossa Laakson kentällä julkkisagilityn SM-kisat ja agilitynäytös jonka KKK järjesti. Hippi oli lupautunut esiintymään tuossa agilitynäytöksessä joka pidettiin ennen tuota julkkisten kisaa. Siinä oli vähän tarkoitus näyttää miltä agility näyttäisi "oikeasti". Siinä esityksen alkamista odottaessa tuli eräs nainen ihastelemaan Hippiä ja lopuksi kysyi että saisiko hänen tyttönsä lainata koiraa julkkisagility-kisaan. No, mikäs siinä. Kyllähän Hippi kulkee kenen kanssa tahansa joten suostuin lainamaan koiraa. Esitys meni meidän osalta hyvin, rata oli pientä pyöritystä jossa Hippi oli hyvin kuulolla. Tämä Hipin lainaohjastaja oli ilmeisesti tämän vuoden joku perintöprinsessa, Linda Wikstedt. Kerroin hieman käyttöohjeita ja neuvoja mitä radalla kannattaa tehdä ja Linda kokeili muutamilla esteillä miltä agilitykoiran vieminen tuntuu. Ei ollut ikinä edes kokeillut agilitya joten haastetta riitti, Hippi kun ei pahemmin hidastele radalla ;)

Onneksi julkkisten rata oli helppo. Hippi lähti kiltisti radalle ja kiiti vauhdikkaasti hieman puutteellisesta ohjauksesta huolimatta kahdeksan esteen radan 14 sekuntiin ja näin ollen tämä pari voitti kultaa julkimoiden agilitySM-kisoissa :D Tämä Linda oli aivan myyty Hipistä. Ja reippahasti Hippi lähtikin uuden tuttavuuden kanssa tekemään hommia. Ehkä Hippi oli hieman epäreilu lainakoira verrattuna muiden koiriin jotka eivät hirveästi esteitä olleet nähneet mutta ainakin tämä perintöprinsessa sai hyvän käsityksen kuinka nopea ja hektinen laji agility parhaimmillaan onkaan.

Tänään muuten soitti ell vihdoin Pandan kilpirauhastuloksista. Kaikki ok! Siis tietysti hyvä asia edelleen mutta... Edelleen olisi kiva löytää joku syy. Katsotaan mitä keksitään kun viimeksi hoitanut ell palaa lomalta.

Tässä muuten Oulun kisojen videoita, sain ne vihdoinkin ladattua nettiin!
Tässä tokosuoritus
http://www.youtube.com/watch?v=RSXzm29J1cA

Agilityradat
B-kisa
C-kisa
D-kisa


Shelttien agilityfinaalia ei ole videolla kun siihen kaatosateeseen en raaskinut kameraa ottaa kastumaan...

Julkkisagilityn mitalikolmikko ja alla kaikki osallistujat

maanantai 17. elokuuta 2009

Rankka mutta upea Oulun kisareissu takana

Huh heijakkaa, 1500km takana. Rankka viikonloppureissu mutta niin kannattava :) Lähdettiin perjantaina Karon kanssa Ouluun missä kisattiin shelttimestaruudet tokossa ja agilityssa. Mukaan lähti molempien kaikki koirat joten autossa matkusti sulassa sovussa seitsemän karvakorvaa. Ihanaa kun tulevat niin loistavasti toimeen keskenään :) Ensimmäinen etappi oli Jyväskylässä Karon vanhempien luona jossa vietettiin pieni lepo- ja tankkaustauko. Siitä jatkettiin matkaa Pihtiputaalle jossa yövyimme. Aikaisin lauantaiaamuna lähdimme jatkamaan matkaa. Hipin tokokoe alkoi kymmeneltä joten paikalla oli oltava hyvissä ajoin. Kisat pidettiin Oulun koirakerhon haukkukeitaalla, hieno paikka ja upeat maastot! Koe meni Hipin osalta hienosti! Tuomarina toimi Olavi Pajala joka oli tiukka mutta reilu. Paikallamakuusta saimme ysin, Hippi tarvitsi jostain syystä lopussa toisen käskyn noustakseen ylös. Ei vissiin kuullut ekaa käskyä koska nousi salamana toisesta. Seuraamisesta myös 9, ajoittain hieman edisti mutta muuten ihan kivaa seuraamista. Tuomari kehui Hipin intoa ja täsmällisyyttä mutta rokotti hieman tuosta edistämisestä. Maahanmeno oli hyvä, siitä 10. Luoksetulo oli meidän ongelmiin nähden hyvä :D Hieman valui mutta pysähtyi kyllä! Siitä 8. Seisomisessa oli todella yllättävää se että Hippi kääntyi ympäri kun kävelin sen taakse! Ennen kyseistä liikettä alkoi sataa joten ehkä koira oli hieman ymmällään. Arvosanaksi 7. Noudossa luovutti kapulan ihan hitusen vinoon -> 9,5. Kaukokäskyissä ei ongelmia, 10. Hypystä 9, haisteli sekunnin estettä ennen istahtamista. Kokonaisvaikutuksesta saimme kympin :) Tämä ilahdutti tietysti kovasti sillä tuomari piti Hipin työskentelymotivaatiosta! Pisteitä saimme kasaan 180, lisäksi kp, TK2 ja luokkavoitto koska muita ykköstuloksia ei tullut :) Tämän jälkeen jäin jännäämään rotumestaruutta joka ratkeaisi alokasluokan shelttien suoritusten jälkeen. Loppujen lopuksi kävi niin että Hippi teki ainoana shelttinä ykköstuloksen ja täten neidistä leivottiin tokomestari vuosimallia 2009! Hiphei!!

Lauantaina oli myös kaksi agilitystarttia mutta olin ilmoittanut Hipin vain jälkimmäiseen. Ihan kaikkeen ei tarvitse osallistua ;) Karo ja Shokki voittivat A-kisan hienolla radalla! B-kisan tuomari oli Eeva-Liisa Pohjanen jolla olikin kiva mutta sopivan haasteellinen rata suunniteltuna. Rata menikin ihan näpsäkästi, lopussa pientä sählinkiä mutta tuloksena nolla :) Tällä sijoituimme toiseksi, muutaman kymmenyksen voittajalle hävinneenä! Shokille harmittava kielto joten 5 tulokseksi.
Mainita täytyy myös Karon Slaagi-borderi joka teki kakkosissa hienon nollavoiton :) Hieno Slaa!

Sunnuntaina vuorossa oli kaksi starttia ja shelttien rotumestaruus jolle karsittiin osallistujat agilityradan perusteella. Ensin oli kuitenkin C-kisa, hyppäri, jonka tuomaroi Sari Mikkilä. Ja jälleen tosi kiva rata missä piti koko ajan ohjata mutta silti rata rullasi sujuvasti eteenpäin. Hippi oli hienosti kuulolla ja jälleen puhdas rata tuloksena! Taas sijoituimme toiseksi mutta voittaja oli maajoukkuekarsintojen voittaja, Kerttu-sheltti, joten ei todellakaan huonolle hävitty! Koska Kertulla on hyppyvalioon tarvittavat voitot kasassa, sai Hippiäinen ensimmäisen hyppysertinsä :) D-kisa oli myös Sari Mikkilän käsialaa, jälleen tosi sujuva ja mentävä rata kunhan muisti ohjata huolella! Hippi päätti todellakin yllättää ja tekaisi kolmannen nollansa :O Samalla saimme tuplanollan ensi vuoden karsintoihin :) Sisarukset Shokki ja Kerttu tekivät kärjessä myös nollat, täsmälleen samalla ajalla mutta Kerttu sai pitää voiton sillä Karo päätti säästää Shokkia vielä finaaliradalle. Hippi oli kolmas, vajaan puoli sekuntia perässä.

Finaalirata, jonka arvosteli edelleen Sari, oli helpohko hyppäri. Lisähaastetta toi sade joka alkoi sopivasti ennen finaalia. Minessä oli kova taso ja koirakko toisensa perään takoi hienoja nollia. Hippi lähti toiseksi viimeisenä radalle ja joskus radat vaan sopii meille sillä jälleen puhdas rata. Aikaa en kuullut joten lähdin jäähdyttelemään koiraa. Kohta meitä kuitenkin huudeltiin takaisin radalle koska Hipillä oli sama aika kuin Yliruokosen Jukan Macylla oli sama aika kolmannella sijalla. Siitä suoraan uudestaan radalle. Tällä kertaa piti vetää riskillä ja saimmekin puhtaan radan paremmalla ajalla mitä ensimmäisellä kierroksella! Macy teki muutaman kymmenyksen nopeamman ajan mutta suoritti yhden putken väärin päin joten Hipille pronssia shelttimestaruudessa heti Pepin (Taika Doo´d Carpe Diem ja Kirsi Arhippainen) ja Kertun (Paimenneidon Ladybird ja Karoliina Pellika) jälkeen :) Neljänneksi Macy (Paimenneidon Magic Madonna) ja Shokki oli viides!

Reissu meni siis paremmin kuin osasin ikinä odottaa. Ajattelin että jos nyt jotain tulosta pystyisi tekemään ettei ihan turhaan Ouluun asti ajelisi ;) Hippi oli niin ihana, taitava, reipas ja osaava koko viikonlopun ettei tosikaan. Tällaista tulosvarmuutta meillä ei ole ikinä enne ollut ja toivon että jatkossakin saataisiin samanlaisia onnistumisia.

Kello oli jo yhdeksän illalla kun pääsimme lähtemään kotimatkalle. Päätimme ajaa suoraan Jyväskylään Karon vanhempien luokse. Vettä satoi ja oli pimeää joten ajomatka ei ollut mikään nautinto. Tienreunuksia piti päivystää hirvien varalta, onneksi sarvipäitä ei näkynyt. Yksi hassu juttu kävi kotimatkalla. Pysähdyttiin nelostien varrelle yhdelle huoltsikalle syömään pikaisesti. Poislähtiessä käännyttiin samalle tielle kun ei siellä muitakaan teitä näkynyt. Yhtäkkiä kuitenkin huomasimme olevamme Iisalmeen vievällä tiellä! Oli pakko laittaa navi päälle ja se ohjasi meidät takaisin 4-tielle ihme mutkien kautta mutten todellakaan ymmärrä miten ikinä jouduttiin pois siltä!! Joku aikajatkumo ihan selvästi. Kolmen aikaan yöllä pääsimme vihdoinkin perille J.kylään ja nukkumaan!

Vaikka reissu oli pitkä ja melkoisen rankka, ei voi todellakaan sanoa etteikö olisi kannattanut lähteä! Karolle suurkiitos matkaseurasta ja onnea koiruuksien tuloksista, varsinkin Shokin tuplasta ja Slaagin kahdesta hienosta nollavoitosta :) Oli kyllä MUKAVA reissu ;D

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Eläinlääkärikäynti ja edelleen jatkuva epätietoisuus

Tänään siis käytiin Pandan kanssa Vetsetissä tutkimuksissa. Ja paljon tutkittiinkin. Virtsanäytteestä katottiin perus stixi ja sakka sekä kreatiini/proteiinisuhde joka kertoo alkavasta munuaisviasta ennen kun verinäytteet. Verinäytteistä katsottiin vaikka ja mitä joista kaikki muut arvot olivat ok paitsi hemoglobiini hieman alhainen eli lievä anemia löydöksenä. Pandan rinta- ja vatsaontelo myös kuvattiin sekä vielä ultraus päälle. Eikä mitään erikoista löytynyt. Ja sehän on tietysti hieno asia mutta... Miksi tuo koira sitten on noin laihtunut/kuihtunut... Eläinlääkärikin totesi koiran olevan varsin laihassa ja luisevassa kunnossa :( Ja kaikki tämä on tapahtunut melko nopeassa ajassa. Niin ja turkki on huonontunut.

Panda oli potilaana liikuttavan kiltti. Se on oikeasti käsittämättömän luottavainen vaikka kaikki toimenpiteet ei niin kivalle tuntunutkaan. Verinäytteen otossa se piti itse jalkaa ylhäällä ja kääntää päätään silmät viivoiksi puristettuna kun neula pistää. Röntgenissä se makaa aivan liikkumatta pöydällä ja sitä voi vääntää ja kääntää tarvittaviin asentoihin. Ultrapatjalla sama juttu, kun se oli selälleen saatu niin siinä nökötti.

Yksi verikoetulos on vielä tulossa eli kilpirauhasarvot. Periaatteessa oireet eivät ole ihan tyypillisimmästä päästä jos hypotyreoosia miettii mutta se on silti yksi mahdollinen sairaus. Tässä tilanteessa melkein toivoisin että arvot mättäisivät, olisipa ainakin syy löytynyt... Ja tuo sairaus olisi kiitollinen hoitaa, yleensä lääkitys puree nopeasti kun vaan löytää oikean annostuksen. Tämä tietysti tarkoittaisi että kisaamiset jää siihen mutta tärkeämpää on saada koira kuntoon! Ei se kyllä harrasta tässäkään kunnossa mitä nyt on :( Harmittaa niin vietävästi että vein se eilen hallille vaikkei montaa estettä tehnytkään... Hitto vieköön, kyllähän koira tekee vaikka pää kainalossa joten olisi ihan suotavaa että omistajalla olisi älliä päässä olla tekemättä silloin kun koiralla ei ole kaikki kunnossa. Mutta eipä näytä olevan... Muutenhan Panda on kyllä reipas oma itsensä, eilenkin meni metsässä Sofi-setterin perässä niin ettei Hippikään pysynyt perässä. Siitä huolimatta ei pitäisi olla mitään syytä rasittaa koiraa millään ylimääräisillä treeneillä, vaikkakin ne olisivat vain muutaman minuutin mittaiset.

Ruokinta on yksi minkä ajattelin nyt heti muuttaa. Jätän nappulat kokonaan pois. Jos niiden imeytyminen olisi jotenkin huonontunut tms. Panda on kyllä käyttänyt ruoan erinomaisesti tähän mennessä mutta eipä se ole varmasti haitaksikaan jos kokeilee itsetehtyä ruokaa + neuta ja puhtia.

Voi Pandaa, kun tietäis vaan mikä sitä vaivaa...


Agiliitelyä ja uimista

Niistä on koostunut tää päivä. Käytiin päivällä hallilla, lähinnä tein Hipin kanssa puomin alastuloa ja Pandan kanssa pari pientä testipätkää radalla. Panda on ollut kesälomalla agilitysta ja katsotaan jos taas jatkettais. Tosin huomenna käytän koiruuden eläinlääkärillä koska sen karva on jotenkin huono, on laihtunut ja takajaloista on lihaksia kadonnut. En kyllä purematta niele sitä että muutokset olisivat iän tuomaa, Panda on kuitenkin "vasta" kahdeksan. No, toivottavasti huominen kertoo jotain, kovasti toivon jälleen kerran yhtä turhaa keikkaa, Panda kun on ennenkin täystutkittu koska olen ollut sitä mieltä että siitä on jotain vikaa. Itse treenit olivat lyhyet mutta toimivat. Hipin puomia on nyt hinkattu melko paljon ja oikea paikka alkaa taas hahmottumaan. Tosin alastulon lipsumista ei tarvitse hirveästi ihmetellä, katselin tuossa vanhoja kisavideoita ja vähissä oli ne kisat joissa vaadin Hippiä tulemaan ihan alas asti. Joten vanha kunnon peili kertoo taas syyn huonoihin puomin suorituksiin kisoissa...

Pikatreenien jälkeen lähdin Anun ja shelttilauman kanssa Meikoon uittamaan koiria. Päivä oli jälleen helteinen joten koirat nauttivat kovasti uintiretkestä! Koiria oli hauskasti aina pari per väriä, löytyi snoopelit Kirppu ja Pirre, trikkiäiset Hippi ja Budi sekä merlet Panda ja Riina. Hyvät värisuorat molemmilla ;) Hippi ja Riina viihtyivät pisimpään vedessä muiden tyytyessä pikapulahduksiin.

Illalla lähdin vielä Vuokon & koirien kanssa kiertäään Meikon neljän järven reittiä. Yhdeksän jälkeen ei metsässä yleensä ole enää muita hulluja joten koirat saivat rauhassa juosta sinne, tänne ja tuonne. Lopuksi tultiin vielä korsolammelle jossa illan pimetessä koirat pääsivät vielä hetkeksi uimaan. Hassua miten pimeää nyt on jo iltaisin! Tultiin lenkiltä joskus yhdentoista pintaan kotiin ja silloin oli jo valot täysin poissa. Masentavaa!!

Ai niin, loppuun vielä maininta epäonnistuneesta hiustenvärjäysurakasta. Pihi värjää tietty ite koska sehän on niin paljon halvempaa. Well well, lopputulos on yleensä sen mukainen :D Tällä kertaa löysin kivan väripaketin jossa oli normiväri + raitoja. Ja näytti hirmu kivalta siinä pakkauksessa. Minäitse-tyyppi päätti siis että kyllähän sitä ite raidatkin saa päähän. No juu, saahan ne mutta ei ne todellakaan näytä samalta kun sillä muikilla pakkauksen kyljessä. Masentavaa. Mites se vanha suomalainen sananlasku meni että kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon pärsiissä (koska se ehtii sulaa ennen kun siihen tottuu) joten ehkä näiden kanssa voi elää sen hetken (pari päivää) kunnes hakee uuden värin kaupasta ja rääkkää hiuksensa siihen tilaan että putoavat kaik pois. Mitäs tästä opimme? Emme mitään.

Loppuun vielä pari ihanaa kuvaa Kirpusta ESSien mätsistä, kiitos Ahosen Tiinalle näistä :) Kirppu oli niin tohkeissaan kun pääsi pitkästä aikaa kehään :)


maanantai 10. elokuuta 2009

Tokoilua ja pientä panikointia kisoista

Lauantaina on siis Toko-kisat Oulussa Hipin kanssa. Periaatteessa paketti on jokseenkin kasassa, luoksetulon pysäytys on edelleen huono. Mä en sitten osaa tolle koiralle opettaa "seinään pysähdyksiä", en jäävissä liikkeissä enkä ainakaan luoksetulossa. Välillä tuntuu että tarttis tarkistaa ettei Hipillä ole kasvanut kiveksiä jalkojen väliin, sen verran yksoikoinen tuntuu välillä olevan :D Saatetaan ottaa monta perättäistä toistoa luoksetuloissa jossa heitän sille pallon oman käsimerkin vahvistamiseksi. Joka kerta se lähtee yhtä vauhdilla ja yllättyy iloisesti kun pallo lentää pään yli "kuin sä nyt tolleen!?!". Siis vaikka takana jo useampi samanlainen toisto... Kirpun ja Pandan kanssa piti olla aina tosi tarkkana toistojen määrästä etteivät alkaneet ennakoimaan mutta tää Timmyyh jotenkin kokee nuo asiat aina uutena. Onkohan sillä ongelmia esim jossain lähimuistissa? Oon muutenkin ottanut paljon liikkeitä ennakoivia rutiineja, jäävissä liikkeissä pyydän suorittamaan kyseisen asennon ennen kun otan perusasentoon, kaukoissa jätän koiran ihan omalla käskyllä ja luoksetulossakin on eri käsky sille kun tullaan suoraan tai että pitäisi pysähtyä. On noista ollut toki paljon apua mutta yllättävän paljon on saanut tehdä hommia että Hippi alkaisi edes vähän "ennakoimaan" asioita :D Varsin päinvastaisia ongelmia kun yleensä koirien kanssa...

Anyway, tänään vahvistin naksulla vasemmalle käännöksiä. Haluaisin Hipille kokonaisvaltaisemman käännöksen kropalla, aikaisemmin kääntyi niin että peräpää tuli vähän jäljessä jolloin käännös oli vähän pyöreähkö. Nyt olen kiinnittänyt enemmän huomiota että koko koira pysyy suorassa käännöksissä eikä toisaalta myöskään edistä. Sain viilattua malttia käännöksiin ja kroppakin alkoi pysyä suorassa koiralla, hyvähyvä :) Luoksetulon pysäytystä treenasin siten että Hippi lähti kiertämään puuta jonka jälkeen heitin pallon sille. Vaikka Hippi ennakoi huonosti niin en silti halua tehdä kymmeniä toistoja luoksetuloliikkeenä, tuolla kiertämisellä saan sille hyvän vauhdin ja otus tykkää siitä touhusta muutenkin kovasti. Kaukokäskyissä palkkasin sitä takapalkalla. Otettiin pitkiä aikoja asentojenvaihtojen välissä jotta avoimen luokan viisi sekuntia ei tuntuisi niin pitkältä. Vaihdot Hippi teki vauhdikkaasti mutta jossain vaiheessa on oppinut ikävästi hypähtämään ylös istumaan, siinä saattaa tulla aavistuksen eteenpäin. Tänään kuitenkin vaihtoi puhtaasti joten ehkä tuo hypähtely oli joku vaihe.
Paljoa muuta ei tehty koska helle oli melkoinen. Ohjaajaa se tosin taisi haitata enemmän kuin koiraa ;)

Saas nähdä miten lauantaina homma luonnistuu. Avoin luokka alkaa klo 10 ja sitä ennen on noin neljän tunniin ajomatka... Molemmat on varmasti puuduksissa pitkän matkan jälkeen joten vähän jännittää koko koe etukäteen. Ihan kun muuten ei jännittäis. Vielä en tiedä kuinka lähellä tokokehää on agilitykisat. Vaikka ollaan nyt treenattu tokoa agilitykisoissa ja treeneissä niin se vaan on tositosi iso häiriö Hipille. Noh, kokeet tulee menemään miten menee. Ainakin koitetaan tehdä parhaamme :D

lauantai 8. elokuuta 2009

Hoitokoiria ja koiravieraita

Olen koiralauman kanssa tämän viikonlopun hoitamassa erään kasvattajan koiria, neljää aikuista ja kahta vajaan viikon ikäistä pentua. Pennuista toinen on hieman pieni joten sitä on saanut kahden tunnin välein vahtia että syö varmasti ja tarvittaessa avittaa ruokailussa. Täällä on iso aidattu piha joten omat koiratkin ovat saaneet temmeltää vapaana aina silloin kun talon omat koirat ovat sisällä. Eilen oli Karo käymässä Shokin, Slaagin ja Kriisin kanssa :) Otettiin koirista valokuvia ja tehtiin vähän tokoa. Kriisi on niin hauska ja topakka pentu, ei voi muuta sanoa! Hippi pääsi leikkimään Shokin kanssa, niillä kahdella sähköjäniksellä synkkaa hyvin. Ajatukset kulkevat selvästi samoja aaltopituuksia :D
Tänään käytiin pikaisesti Hipin kanssa AST:in kisoissa kisaamassa yksi startti. Oltiin ilmoittauduttu kahdelle mutten uskaltanut olla paria tuntia kauempaa poissa pennun luota joten tyydyttiin yhteen. Ja huh hellettä miten kuuma siellä olikaan! Ei yhtään jäänyt harmittamaan ettei päästy toiselle radalle! Salme Mujunen oli tehnyt mielenkiintoisen radan jossa oli suoria putkia vierekkäin ja niiden välissä keskellä aina yksi hyppy joka mentiin aina putkien jälkeen. Hauska rata jossa sai koiraa lähetetellä. Itse onnistuin sysäämään Hipin yhdelle hypylle niin huonossa kulmassa että pudotti riman. Vitonen siis radalta. Tosin olin itse hieman kuutamolla radalla muutenkin huonosti nukutun yön jälkeen (kello soi kahden tunnin välein pentua tarkastamaan enkä sitten saanut oikein unta) joten Hippi teki piitkiä kaarteita.
Meillä oli tavoitteena kerätä näistä elokuun kisoista mahd paljon nollia jotta Hippi voi taas taukoilla ainakin talven. Saldona tähän mennessä 4 kisaa joista 3xhyl ja 1x5. Tää homma ei nyt mee ihan putkeen , nämä tavoitesuunnitelmat ei selvästi oo mua varten :D Ehkä me vaan kisataan loput kisat ilman tavoitteita, jätetään sitten nollien keruu vaikka keväälle. Toisaalta olis joskus hauska pystyä tekemään joitain asioita vähän tavoitteellisemmin, päättää jotain ja tehdä sen mukaan. Mutta koska toinen osapuoli on hullunhauska pieni hippiäinen, niin jatkamme yritystä oppia ymmärtämään toisiamme entistä paremmin :D
Eilen tuli kisakirje Oulun kisoista jossa siis kisataan ensi viikonloppuna shelttimestaruudet agilityssa ja tokossa. Agilityssa koiria on paljon ja päivistä tulee pitkiä. Tokossa shelttejä on vähemmän, kuulemma 6kpl. Joten jos pistettäis taas yks tavoite pystyyn, sijoittuminen viiden joukkoon olisi kova sana ;)

torstai 6. elokuuta 2009

Blogin alku ja juuri

Blogin aloittaminen on pyörinyt mielessäni jo pitkään mutta olen aina pistänyt asian hautumaan, lähinnä sen takia että kotisivujen päivittäminenkin on joskus työn takana niin mites sitten blogin :D Nyt kuitenkin lomalla päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja kas näin saatiin blogi pystyyn. Nähtäväksi jää kuinka innokkaasti tänne muistan kirjoitella. Tavoitteena olisi sepustaa tarinaa neljän karvakorvan elämästä, treeneistä ja kisoista.

Hipin kanssa treenataan ahkerasti kevään aikana unohtuneita toko-asioita sillä ilmoitin sen Ouluun 15.8 shelttimestaruuskisoihin. Seuraavana päivänä on agilityn shelttimestaruus jonne on myös Panda ilmoitettu. Paikallamakuu on ollut eniten työn alla. Viime kisoissa, marraskuussa, Hippi oli noussut istumaan ja tönötti siinä koko ajan. Tuon kokeen jälkeen en treenannut hetkeen (tai no, puoleen vuoteen...) koko liikettä kunnes nyt kesällä taas on ollut pakko ryhdistäytyä mikäli tokouraa haluaa jatkaa. Tauko onkin tehnyt selvästi terää koska kesän treeneissä Hippi on maannut paikallaan todella rauhallisesti, hiphei :) Lisähaastetta kokeeseen tuo tieto että agilitykehät pyörii samaan aikaan. En tiedä miten lähekkäin kehät ovat mutta varmuuden varuilta ollaan treenattu tokoa mm agilitykisoissa missä Hippi käy hivenen kuumana. Siitä huolimatta pysyy keskittymään yllättävän hyvin myös tottelemiseen. Täytyy vaan toivoa ettei Hipin agilitystartti ole ennen toko-koetta, voi olla muuten ylimääräisiä kierroksia neidillä.

Tänään olin agilityhallilla treenaamassa tokoa ja puomin kontaktia. Hyvin toimi tämä yhdistelmä, sujuvasti vaihtoi lajista toiseen joten ehkä tässä on toivoa että pää kestää pienellä ;D Ennen treenejä kävin uittamassa koiruudet isäni luona. Hippi on ihan mahdoton vesipeto, ui hirmuisia matkoja kepin perässä, hyppii laiturilta veteen ja rantaan päästessä inisee innosta jos vaikka keppi lentäisi uudestaan. Panda on vähän maltillisempi polskija. Käy pieniä lenkkejä Hipin perässä muttei lainkaan samalla innolla. Kirppu taasen ei ole mikään uimisen ystävä joten kuumana päivänä kannan sen järveen jotta olisi hieman viileämpi olla. Pörri ei enää ui mutta tykkää seistä vedessä ja vilvoitella masua. Kahlailee järvessä niin pitkälle kuin jalat yltää ja seisoo siinä :) Hassu vanhus.